Kalatalousvelvoitteet

Historia

Kokemäenjoki oli aikoinaan Etelä-Suomen tuottoisimpia vaelluskalajokia. Merestä nousivat jokeen kudulle lohi, meritaimen, vaellussiika ja nahkiainen ja joen yläjuoksulla tavattiin myös harjusta ja järvitaimenta. Korkea kalantuotto ylläpiti tuottoisaa kalastusta sekä joessa että merialueella, mutta 1800-luvun lopulla saaliit alkoivat selvästi vähentyä. Muutamassa kymmenessä vuodessa Kokemäenjoen vaelluskalakannat heikkenivät lähes olemattomiin ja joen oma lohikanta kuoli sukupuuttoon.

Perimmäisenä syynä oli kalojen lisääntymisen epäonnistuminen, sillä kasvavat jätevesipäästöt, joen perkaukset ja tukinuitto tuhosivat sekä mätiä että kalojen kutupaikkoja. Voimalaitosten rakentaminen 1900-luvun alkupuoliskolla esti lopullisesti vaelluskalojen pääsyn joessa sijaitseville kutupaikoille. Rakennusluvan määräyksistä huolimatta Kolsin voimalaitokselle ei rakennettu kalatietä lainkaan eivätkä Harjavallan ja Äetsän voimalaitosten kalatietkään toimineet. Vuosina 1909–1956 jokeen istutettiin vuosittain vastakuoriutuneita tai kesänvanhoja lohen ja siian poikasia, mutta näiden istutusten tulokset olivat erittäin vaatimattomia.

Kokemäenjoen tila oli 1970-luvulla niin huono, että kalakantojen hoito nähtiin kannattamattomaksi. Jätevesiluvissa määrättiin kuormittajille istutusvelvoitteita, mutta kalat oli istutettava mereen, koska lisääntymis- ja eloonjääntimahdollisuudet joessa olivat heikot. Jätevesikuormittajien istutusvelvoitteita päästiin toteuttamaan jokialueella vasta vuodesta 1995 alkaen, jolloin veden laatu oli alkanut parantua jätevesien tehokkaamman puhdistamisen seurauksena.

Koska voimatalouden aiheuttamat haitat olivat edelleen pääosin kompensoimatta, haki maa- ja metsätalousministeriö Länsi-Suomen vesioikeudelta muutoksia Kokemäenjoen voimalaitosten lupaehtoihin. Vanhojen lupavelvoitteiden tarkistaminen oli tullut mahdolliseksi vuonna 1994 voimaan astuneen vesilain muutoksen johdosta. Pitkään kestänyt oikeusprosessi päättyi Korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen vuonna 2004. Kalakantojen hoitotoimiin käytettävät varat kasvoivat merkittävästi, kun Harjavallan ja Kolsin voimalaitosten kalatievelvoitteet muutettiin kalatalousmaksuiksi ja Hartolankosken voimalaitoksen maksua korotettiin.

Kalatalousmaksut

Kokemäenjoen kala- ja rapukannoille ja kalastukselle aiheutuvia haittoja kompensoidaan voimalaitosten maksamilla kalatalousmaksuilla. Kokemäenjoen pääuoman neljän voimalaitoksen kalatalousmaksut ovat yhteensä 153 152 euroa vuodessa (vuoden 2010 maksutaso). Melon voimalaitokselle on määrätty 14 500 euron kalatalousmaksu, jonka käyttö kohdistuu voimalaitoksen ala- ja yläpuoliselle alueelle. Suurin maksu on Harjavallan voimalaitoksella 78 628 euroa. Maksut perustuvat voimalaitoksille annettuihin ympäristölupapäätöksiin. Kalatalousmaksuvarojen käytöstä vastaavat Hämeen ja Varsinais-Suomen kalatalousviranomaiset.

Kalatalousmaksuvarjoa käytetään Kokemäenjoen ja Porin edustan merialueen sekä Kulo- ja Rautaveden kala- ja rapukantojen hoitoon. Lisäksi varoja käytetään vaelluskalojen poikastuotantoalueiden kunnostuksiin, kala- ja rapukantojen hoitoa tukeviin selvityksiin ja suunnitelmiin. Pääosa varoista, noin 85 %, ohjataan istutuksiin ja loput 15 % muihin kalataloudellisiin toimenpiteisiin ja selvityksiin.

Kokemäenjoen voimalaitosten kalatalousmaksut käytetään eri osa-alueilla käyttäen jakoperusteena Kokemäenjoen arvioitua ylläpitämää lohi- ja siikasaaliin jakaumaa meren ja jokialueen välillä sekä joen koski- ja vesipinta-alojen määrää eri alueilla.

Varojen jako on seuraava:

- Porin edustan merialue – Harjavalta 51 %

- Harjavalta – Kolsi 14 %

- Kolsi – Äetsä 18 %

- Äetsä – Tyrvää 11 %

- Tyrvään yläpuolinen alue 6 %

Voimalaitosten kalatalousmaksuvarojen lisäksi Kokemäenjoen kala- ja rapukantojen hoitoon käytetään alueella toimivien teollisuuslaitosten ja jätevedenpuhdistamojen maksamia kalatalousmaksuvaroja. Lisäksi alueen kalastusalueet ja osakaskunnat tekevät alueelle kala- ja rapuistutuksia.